maanantai 31. joulukuuta 2012

Tupoksen Couturen vuosi 2012

No joo, jospa kiteyttäs viimeisen päivän kunniaksi vuoden 2012 kirjoihin ja kansiin.
Mitä sitä tulikaan tehtyä reenaamisen saralla? No treenejä tuli 214 kpl, painitreenejä tais tulla 1,5 kpl viikkoon eli suurinpiirtein 70-80 vuoteen. Se ei oo paljoa se.. no jospa laatu korvasi määrää:D ainakin joinain kertoina.

Alkuvuodestahan (helmikuu) minä vielä kävin vääntään molempien painimuotojen miesten SM-kisat, joista muistoiksi jäi... no että tuli käytyä... vappaan kisat olivatkin elämäni ensimmäiset ja suoraan tuli aloitettua suomen huipulta:D Pari matsia (joista toinen sarjan voittajaa vastaan), joista toinen olis pitäny kyllä hoitaa, mutta kun tuli unohdettua jakson lopulla, että painittiin vappaata... yleensä virheistä rangaistaan...eikä tämäkään kerta ollut poikkeus.

Krekokisoissa oli tuttu kaveri vastassa, jonka kanssa pystyssä pukattiin ja tönittiin ilman ratkaisua. Kaveri tiesi olevansa parempi matossa, joten ehkä vähän tarkasti pystyn ottikin. Kun siinä pystyssä se mun mahdollisuus oli. Eipä siinä, pienestä ne on kiinni, seuraavassa matsissa Janne sitten meni hävisi sarjan kakkoselle tiukasti 2-0. Tulipahan todistettua itselle, että pystyi Sm-kisoihin osallistumaan, eikä kuitenkaan joka matsissa persettä myöten selälleen:D Mitä nyt aikuisiällä oon kisoihin osallistunut niin pystyssä oon aika hyvin pärjännyt, mua ei ole "pahemmin" heitelty jos nyt en ole itsekään hirveästi pisteitä tehny. Sellainen jyrä...matossa sitten noutaja on tullu... liekö jo osittain ollu iän tuoman jäykkyyden syytä? Viimeisiksi kisamatseiksi jäi Barents-turnaus, jossa voittojakin tuli...
Voittoihin on hyvä päättää!

Nyt kun lisenssi on viimeistä päivää voimassa niin varmaa on se, että sitä ei uusita enää. Nyt on meikäläisen journey-man ura ohi:D Voin täysin allekirjoittaa Dan Gable:n viisaat sanat "Some have wrestled without great skill—none have wrestled without pride." ~ Minuun nuo sanat sopii enemmän kuin hyvin:D
 Nuorempia (ja vanhempiakin) käyn varmasti reeneissä kiusaan minkä normi elolta ehdin. Painin aloittaminen uudelleen aikuisiällä opetti paljon. Pelkästään tekniikka kehittyi hurjasti poikavuosiin verrattuna. Nimenomaan puolikkaalla, käsivarsikiepillä ja lindenillä on yllätetty itseä parempia painijoita... siis treeneissä. Isointa painissa mulle on ollut Alexander Karelinia lainaten "Painissa tärkein juttu on kuulua valtavaan painiyhteisöön"

Mitä se kilpapainin harrastaminen sitten otti aikamieheltä? No osittain fyysistä terveyttä, yllättäen.
Vammojen kanssa on oppinu tuleen toimeen, vaikka joskus aamuisin olo on ku halolla lyöty...
Käpälät vaivaa ja tunto väillä pois, rintalasta paukkuu, korvien ulkomuoto vaikeuttaa joskus kuulemista (toisesta earista menny tärykalvo kans), polvi muistuttaa itsestään., mutta se on aika "pieni" hinta siitä että pää on pysynyt kasassa (ainakin omasta mielestä) ja kuntokin on parempi ku monella nuoremmalla.

Vuodelle 2013 tavoitteet tulee olemaan enemmän voimailupuolella, kiitos Shit Gymin. Pitkäaikainen haave totetui kun sain tehtyä salin varastoon. Loppuvuodesta jo tulikin vedettyä voimaohjelmaa läpi, jonka paras anti oli uudet ennätyssarjat... vaikka ykkösiä kyllä haettiin. Jospa vuosi 2013 tuo tullessaan voimaa lisää. Mukava lieveilmiö on ollut sekin, että veljeskatraastamme kaksi on löytänyt tiensä levytangon kimppuun. Niin ja uskaltaiskohan tuota luvata, että käyn lenkillä ja venyttelen enemmän....
Ja muistakaa, että EIKU HUUMORI YLLÄ JA LISÄÄ PASKAA HOUSUUN!

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Lumisíssa maisemissa kuulia

Sää on anoppilassa juurikin sopiva kuulailuun pihalla, -10c ja tuuli pyrytti mukavasti hankea ilmaan.
Lumitöitä alkulämmöiksi ja parikymmentä heittoa 16kg kuulalla.

Aikaa vastaan sitte yläkerta painotteinen reeni. Työnnöt oli mulle myrkkyä tänään, niissä meni varmasti puolet ajasta.

24kg kuulalla:
1-käden tempaus *15, *10, *10, *10, *5 = 50 toistoa per käpälä
Työntö tuplakuulat (24+24) *12, *7, *8, *8, *6, *9 =50 toistoa
Työntö 1-kädellä 24kg *10 per käsi
Pystysoutu *100
Punnerrus *100 (pikkuisen piti rintaa taas kuulostella, mutta reilu 40kpl tein pisimmän sarjan)
Iso mylly *16 (tässä 24kg liian painava, olis pitäny tehdä aluksi, tää on aika raaka liike, isolla liikkeellä pyöritän pään yli. koko roppi tulessa. Erittäin hyvä lajia tukeva liike)
16 kilon kuulasta menny joskus kahva poikki niin vedin sitten pohjasta kiinni pitäen
Pystypunnerrus *90
Heitot 16kg *10

Elikäs yhteensä laskutavasta riippuen tuli n. 500 toistoa. Aikaa meni 40 min.
Kylymä maito maistui hyvältä tuon jälkeen:D

perjantai 28. joulukuuta 2012

Alakaa venyä ku venytetään:D

Iso-pasin kanssa Lepan (kiitokset Lepalle) salille aamuhartauden pitoon, pitkästi toista tuntia otettiin reippaalla otteella.
Hyvää vääntöä oli tänään taas ja molemmat otti ja antoi kyytiä. Puolikas alakaa löytyä kohdalleen, pitää vaan parissa ensimmäisessä erässä yrittää ku sitten loppuu jo kaasu:D Lenkkipolulle... tai vois vaikka kaivaa sukset naftaliinista. Latuhan lähtee tuosta kotitalon vierestä.

Pikkaisen käytiin kravatin puolustamisen tekniikkaa, Pasin kanssa se tulee tarpeeseen:=D.
Venyttelyt tuli tosiaan hoidettua siinä sivussa kun herra paksukäsi sinkautti allekirjoittanutta kerran pystystä puolinelsonilla.... älkää kysykö miten se tapahtui... nopeasti:)
Nyt on kropassa sellainen olo, että "I`M YOUNG AGAIN!"-huudahdus kuvastaa oloa.
Katsellaan illalla mikä sitten on olo....

torstai 27. joulukuuta 2012

Veny veny... no ei välttämätä veny...

No ei sitten millään... aivan kauhiaa hommaa tuo venyttely, eilisestä paikat tosissaan jumissa. Takareisiä yritin venytellä, mutta eihän siitä tuu mitään... ei saanu sormen päitä lattiaan kertaakaan..
Lopuksi vähä pystypunnerrusta.

Pystyp. 50kg *5, *6, *7, *8, *9,*10

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Tapanin (päivän) veto...

Shit Gym täyttyi joulun ajan tuoksuista kun veljekset ku ilvekset löysi voittajansa raudasta....
I-LI-MA oli sakea. Velipoika tosin teki tännään kaks rekkaa kyykyssä! Jotku tekkee ja toiset ei!

Nyt se on jo uskottava ettei sitä s**tanan vetorekkaa tehdä tänä vuonna. Tänään tuli jo polviin tanko... saatanan pötsi ku voima loppuu, tuntuu aivan hullulta, että kesällä tuli se 218.5kg niin "kevyen" oloisesti. Oon taitanu vettää itteni tosissaan jummiin...

No volyymi reenillä vedinkin loppu hommat ja otti kyllä koville, painot ei suuria, mutta tauotkin lyhyitä tänään 10-30sek.
Huomenna jos pyöritelis kevyesti kuulia ja perjantaina molski kutsuu.

Veto: 60*10,60*5,80*5,100*5, 130*3, 145*3, 155*1, 175*1, 185*1, 220*0, 200*3, 175*5, 150*5, 90*12, 80*12, 80*12, 60*12, 60*12, 70*12
Kulmasoutu 35kg *20, *12, *12, *16, *12
Hauista 27,5kg 6*12
heil 20kg 3*12 heil 1-käsi 8kg 4*12

PS: tänä vuonna en onnistunu syömään itseäni kuvauskuntoon... sori puuseppä:/ toivottavasti sulla edellisvuoden kuva tallessa...

perjantai 21. joulukuuta 2012

Pitkät kalsarit ja Lalli Partinen

Shit Gym höyrysi tänään ku velipojan kanssa otettiin kyykkyä ja muuta mukavaa...
mulla oli kaikki treeni pöksyt veressä tai siinä itsessään ;D niin ei auttanu ku reenata pitkissä kalsareissa! No perkele, ei meidän salilla vaatteilla ole aiemminkaan koreiltu...
velipoika kommentoi vaan, että "komian näköistä on tuo kyykkääminen kalsareissa ja tuulipuvun takissa".
No siinä kyykättiin ja kuulailtiin niin sehän tuli lalli partinen velimiehelle kylään... eiku tontin takarajalle pizza hangelle:) Alakaa olla REENAAMISEN meininkiä!

Kyykky: 20 2*10, 40*8, 60*8, 90*5, 120*5, 130*3, 150*1, 170*6, 140*10, 90*12, 90*12, 60*24
Bulgariaa kuulilla: 24+24 *8, 24*10, 24*10, 24*12,
Etukyykky: 60*5, 40 2*12
Askelkyykkysarja 24 kilon kuulilla.

Tuossa linkissä muuten osoitus siitä, että vanhakin veteraani on vaarallinen vastus:)
 http://www.youtube.com/watch?v=QnmOl0qJfCY

torstai 20. joulukuuta 2012

Wrestlingmania vol.2

Taas kävi reipas askellus raksilan judopyhättöön Pasin kanssa. Muita vilperttejä ei mestoilla näkynyt niin pisteltiin sitten kahdestaan ja taas asenteella... kipakka:D
Alkuun vähä pyörittelyjä ja juoksua, polvet koukussa sormen päät melekeen lattiaan.. ja sitten vielä istualtaan polvi päähän... niin sitähän alko olla jo vessanpöntölle istumis kunnossa..
pari herätelly pätkää ropille ja sitten kaasua....
Niskat (lue.koko ukko) meinaa olla vähä jäykkänä ja molemmat olis iloisia palojälkiä täynnä siinä vaiheessa ku lyötiin hanskat tiskiin...
On se kov-vaa hommaa,  mutta saa siitä kyllä mahtavat sytöt päivään. Ei edes ahista työt niin paljoa ku normaalisti:D Taisi olla tälle vuodelle viimeiset painit, vaikuttaa olevan tuo joulun aika aikataulutettu aika tarkkaan... aika aika... sitä ei oo koskaan liikaa:)
Treenin kesto reilu tunti.


tiistai 18. joulukuuta 2012

Tatamihommia

Raksilan judo-luolaan Iso-pasin kanssa lyömään päät yhteen... ja komeastihan nuo sarvet kolisi :D
Reipas tunti otettiin ja puolin ja toisin hyviä suorituksia. Tännään ei annettu helppoja pisteitä...
Kurkku korisi ja näkökenttä sumeni pari kertaa, mutta meni ainakin tilanteet loppuun. nyt ei hirveesti tekniikoota läpi käyty vaan pyrittiin pitämään toteutus puolella:D Vaikka itse sanonkin niin olis ollu ihan näkemisen arvoista painia... molemmat sai tehtyä hyviä heittoja, puolikasta, käsivartta, kravattia ja lenkkiä.
Matossa otettiin kanssa periatteella, ei tuumaakaan periksi... no leukaluu tais vähä antaa periksi :D

Tässä pieni loppukevennys... ja ehkä siinä pieni totuuden siemen on liittyen noihin piparihommiin :D
http://www.youtube.com/watch?v=b0omUGXKKz8

 

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Vetohommia...

Unohtu volyymit hetkeksi, no tein mää pitkiäkin sarjoja muutaman:)
Ihan ok tuli 200kg sarja, mutta tuntemukset pakaraosastolla kertoivat siitä, että turha oli lähteä hevostelleen enempää tännään.
Vähä on kropassa jumia joka puolella, jospa sitä tiistai aamuna ehtis molskille venytettäväksi:=)

Veto: 90*5, 120*5, 120*1, 140*3, 170*1, 200*4(PR sarja),120*12, 90*12
Etukyykky 40*8, 60*5, 70*3, 100*4, 110*1
Etukyykky kuulilla 24+24 *10, *12
1 käden kulmasoutu 22,5 3*12
Vatsaa useita sarjoja

perjantai 14. joulukuuta 2012

Yläroppia...

Painit jäi tältä viikolta väliin, tällaista se tahtoo olla tämä arki..
No tänäänkin Shit gymille vähä jumppaan ja kannustaan velipoikaa ykkösvetoon.
Rintaa vähä taas tein ja olkapäille paljon vipunostoja eri kulmista kun ne meinaa juilia aika ajoin.
Pääliikkeenä 1-käden kuulatempaus,  jossa lyhyet toistot tänään.

Penkki: 50 3*8, 70*6, 80*8 (alunperin aioin isommillakin, mutta alkoi kiristää tissiä niin jätin tuohon)
Vipunostoja eri kulmista monta sarjaa, toistot 10-15
Pystysoutu 30kg 3*15
1 käden tempaus 20*5, 40*5, 40*5, 40*3, 32*3, 20*15
Kierto pään yli sivulta sivulle 15kg levypaino 3*12-15
Vatsaa 10kg lisäp 2 sarjaa

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Pottaushommia

Jepulis, noppee pisto varastoon jälleen ja 3*12 ajatuksella, joissain tuli vähän enemmänkin.
Liikkeet oli
Pystypunnerrus 50kg
Kuulilla tasapenkki 48, 64, 48
Haupitseja 2 eri liikettä
Punnerruksia *25, *15, *20
Ranskalaista seisaaltaan... siis punnerrusta:D
Tempaus 1käden 40*3, 32*5, 24*5, 20*5

tiistai 11. joulukuuta 2012

Volyymia

No juu, aattelin tässä ottaa vähä niin ku ylimeno kauteen 4 vkon volyymipätkän. Tarkoitus on pitää sarjojen väliset tauot maks. 1min, joten treenit ovat ainakin kohtuu nopeita...
Tänään 20 minuuttiin. Kyllähän tuossa ainakin selkä vähän ihmetteli...

Veto: 70*8, 100*12, 120*12, 90*12
Sjmv: 50 3*12
Gm: 50 3*12
1 kädentempaus: 20*12, 8 2*12
heil: 20*36
jalan  nostot penkillä 1*36

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Rinta (liivi) osastoa ;D

Pikkutestiä jo tissille, että kestääkö. 90 kilolla kuudes toisto pikkuisen tuntui kiristävänä kainalossa, mutta ihan ok. Mukava oli huomata, että samassa kunnossa ollaan varmasti kunhan vaan uskaltaa ruveta rasittaa kunnolla tisulia. 90kg ei oikeestaan painanu mitään. Odotin pitkän tauon jälkeen, että olis raskasta. Kai sitä joskus tuli hiottua niin paljon penaa, että tietty taso säilyy pitkään:D

Aamupäivällä:
Kuulilla pystypunnerrus 24+24kg*12, 32+32kg*6 suoraan jatko 20kg*5, 24+24kg*12
Tangolla pystyp. 60*3, 30*12

Iltapäivällä:
Penkki 30 3*15, 50*5, 60*6, 70*8, 90*6, 60*10
Kuulilla tasap.punnerrus 24+24kg 2*12
Hauis tanko 20*10, 30*10, 50*6, 60*6, 30*10
Voimapyörä *12, *10, *8
Russian twist 20kg 3sarjaa 8kg 1 sarja
Ojentaja kuulalla 20kg 3 sarjaa 8kg 1 sarja
Keskitettyä hauista...

lauantai 8. joulukuuta 2012

100kg*100reps

Lumitöiden jälkeen pikainen pisto varastoon ja kyykkyä pikku palautuksilla.
Jalat jaksoi ihan hyvin, mutta happea sai 60 toiston paremmalla puolella ottaa...

30*5, 60*5, 100 *12, *15, *12, *12, *12 , *14, *15 ja *8  =100

perjantai 7. joulukuuta 2012

Perjantain pallopelit ja painit

Värtön painipyhättöön Pasin kanssa, jossa mukavasti porukkaa paikalla. Tunnin kovat pelit, jossa sai ihailla pienten miesten liikettä ja etenkin Miken painiliikkeitä pelin tuoksinassa. On se käsittämätön ukko vieläkin, juoksusta nappaa kavereita rinnalta vapaapaini kaadoilla pelistä pois. Vaikka kreko mieshän mikke on, EM-1 ja MM-3....

Sitten painit, Pasin kanssa pari pidempää ja aika kovaa pätkää, herra oli selvästi tervehtynyt mahataudista:=) Tuli riittävän kovvaaa päälle...Limingan Jannen kanssa sellaista tekniikkahenkistä, mutta kuitenkin hikeä irrottavaa parit erät. Yksi pitkä erä myös erään vanhemman tekijämiehen kanssa. Muisteli kuinka oli vapaapainin sm kultaa aikoinaan ottanut ainoastaan yhden hyvinopitun heiton turvin, palomiehen pyörä oli purrut tuolloin:D Opetti mullekin yhden uuden version lonkka pyyhkäisystä, toimii! Oli muuten kaverilla käsivarsi selkärangassa, just eikä melekeen joka kerta oikiaan paikkaan.

Treenien kesto 2 tuntia, että nyt oon kyllä oluen ansainnut:D  

tiistai 4. joulukuuta 2012

Pika painit

Töiden jälkeen raksilan judosalille Pasin kanssa.
45 minsaa otettiin, aikalailla koko ajan liikkeessä oltiin. Välillä reipastakin tahtia.
Pasilla vaan meinaa vissiin tautia pukata päälle niin mies ei ollut täydessä tikissä, mutta hiki molemmilla:D
Katottiin ikivanhoja tekniikoita
- Poroheitto eli eräänlainen käsivarren ja lonkan sekoitus, on muuten toimiva heitto. Itseasiassa virallinen nimi taitaa olla olkavarsiheitto. Varsin lennokas lyönti on kyllä.
- Legendaarinen turparuuvi eli yhdenlainen versio puolinelsonista. Tämä oli aikoinaan kova liike kun poikasena painin, mutta sittemmin se kiellettiin kokonaan pojissa. Tuli vahinkoja... miehissä sitä saa tehdä, mutta ei aikamiehen niskat kovin hevin murru noihin vääntöihin.
- Sitten yhtä norkien käsivetoa mallattiinmyös. Niin ja postimiehen heittoa eli sylikaadon ja heiton yhdistelmää.

On se mukavata vähä nujuta

 

maanantai 3. joulukuuta 2012

Puolen tunnin jumppa

Shit gymin hämärässä niin sanotusti seitinohuet...

Kahvakuula etukyykky: 20kg*10, 24+24kg *10, *10, 32+32kg*10
Mave: 140 2*1, 180*1 (pitihän se vähä kokeilla ku velimies teki:)
Heilautus romanialaiseen tyyliin (syvältä jälkojen välistä): 20kg 3*10-15
Iso mylly kuula: 20*20
Raaka rive (tanko): 40kg 3*5
Tempaus raaka: 40 3*3
Voimapyörää, jalkojen nostoa ja 20 toiston punnerrus sarja

Huomenna jos sitä ehtis oikeasti molskille:)

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Pikku liikettä pakkasessa

Eipä ehtiny tänään klubille vääntään. Tätä se on perheellisen arki:D
No päivällä lumitöiden yhteydessä omia ja naapurin muksuja pulkassa/pulkissa vetäen 9*30m vetoja juosten. Paino vaihteli 15-120kg välillä...paita tuli märäksi.

Illasta nopea nopeustreeni (25min) eli 16kg kuulaa paiskoin lähimetsikössä ku tuo ilmakin oli sopivan rapsakka. Tein heitot mahdollisimman räjähtävästi keskittyen koko kropan käyttöön.
- Pään päältä alas kiihdyttäen
- Pään päältä eteen
- 1k-käden työntö
- Sivulta heitot
- Jalkojen välistä ristivyö
- Jalkojen välistä eteen.
- Jalkojen välistä ylös

Yhteensä tuli joku 75-85 heittoa. Paita toistamiseen märäksi:=D
Parempi mieli ku eilen.


lauantai 1. joulukuuta 2012

Voi Perkele!

Pihapelit naapurin pikkupoikien ja oman tytön kanssa lämmöiksi alle ja varastoon veto ykkösen kimppuun. Olis pitänyt jättää väliin...taas. :/
Nyt oli sitten ihan luokatonta... 220kg yritin kahdesti, mutta ei edes irrotusta.
NYT suomeksi sanottuna vituttaa!
Vedin selkeästi hermotuksen tappiin jo kolmos viikoilla. Nyt taidan vähä puhaltaa ja ruveta rakentaan uutta suunnitelmaa kevääksi.
Seuraava ohjelma ennen joulua todennäköisesti on selkeästi pidempää toistoa ja palauttavassa hengessä muutenkin. Pitää saada hermotus takas lähtöpisteeseen.
Täältä noustaan vielä!

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Bodia ja sporttia

Lee Haney salihousut jalakaan ja käsiä kiusaamaan. Pesueessa tosiaan nuorimmalla oksatauti niin jäipä eilen molskit väliin ja taitaa jäädä koko viikolta, ehkä sunnuntaina sitten... Menee nää viikonpäivät rouvan kanssa kotihoito hommia vuorottelemalla ja iltaisin sitten töihin.

Tänään kevyehkösti bodailua ku mielessä siintää, että josko sitä la/su akselilla ykkösen vedossa ottais. Rinta alkaa pikku hiljaa näköjään palautua ja tänään jopa 60kg pari sarjaa penkistä. Heti ku rupes kiristään niin lopetin sarjan.

Penkki 30 3*10, 40*10, 50*10, 60*10, 60*8
Punnerrus: 20,20,20,10,10
Hauis tanko: 40*8, 50*10, 50*8, 40*8
Keskitettyä hauista....
Ranskalaista ja kapeaa penkkiä
Maastaveto: Muutama ykkönen 90kg

 50-vuotis tavoite ;D
Veljekset TEB-OIL hands

maanantai 26. marraskuuta 2012

Kyykyn ykkönen

Eihän se auttanu ku kömpiä gymille velipoikain perässä. No vetohaluja ei ollu edelleenkään, mutta ku toinen velimies kyykkäsi, nii siitä se ajatus sitten lähti...

Rupesin ihan 40 kilolla tunnustelleen, että miltä se meno maistuu ja kun rupesi tuntuu hyvältä niin ei ku ykkösen kimppuun. Onn aiemminkin ottanut 200 kg ykkösen, mutta aika lailla taisi olla rumempi nosto. Ei ne nytkään olis kumpikaan kisoissa menneet läpi, mutta kuta kuinkin vaateriin, varsinkin toinen nosto. Keskivartalosta se paukku uupuu, meinaa karata eteen ylöstyöntö vaiheessa. Voimapyörä tulee olemaan ahkerassa käytössä ensi talvena.

Hyvä mieli jäi tästä päivästä ja tämän itseluottamuksen turvin loppuviikosta otan vielä kerran veto ykkösen. Pitäähän se 220kg tulla saatana ku junan kiskoilla jos kerta 2-markaa kyykkää:D

Raudat tänään:
40 2*8, 60 2*5, 90*5, 120*3, 150*1, 170*1, 180*1, 200*1, 200*1, 180*2, 160*4 (160 kg oli jo kisakyykkyjä)

Tähän lopetin, koska molski kutsuu taas huomenna klo 8:00 

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Välin klinikka...

Iltapäivän hämärässä kamppailuklubin painivuorolle. Paikalla mukavasti porukkaa, tais olla 12-14 jannua. Paikalla mm. eilen Arto Haavistossa otellut painija ja muutama entinen sm-mitalien kerääjä eli tasoa riitti!!!

Otettiin ensin lämmittely eriä muutama ja sitten Välin vappaapainiklinikkaa
nro1.
Kaverin jalka kiinni kaksin käsin, saman aikaisella liikkeellä oma ulompi jalka nousee ristiin sisempää jalkaa vasten eli lukitaan kaverin jalka suoraksi. Sisempi käsi irtoaa jalasta ja menee kaverin tukijalkaan koukku lyöntiasennossa ja otetaan kaveria takareidestä perseen alta kiinni. Lantio pukkaa eteenpäin. Kaveri selällään ja itse pääset päälle. Vaatii kyllä huippu ajoituksen.
nro2.
Otetaan kaverin jalka kiinni ja samalla kun astutaan kaverin jalan ulkopuolelle molemmat jalat, vaihdetaan käsien asento jalkaan niin ku pideltäisiin isoa tukkia käsissä. Siitä alakautta kaveria lähempänä oleva käsi olkapäälle. Astutaan ulommalla jalalla askeleella "sisään" kaveria kohtia ja istutaan alas pikku kierteellä. Todella toimiva homma! Tästä pikku mahapotkulla lähtee komea kaari.
nro 3.
Kaverin ote puretaan yhdestä jalasta siten ulommalla kädellä kainalosta kaveria kiinni, sisemmällä kädellä nostetaan kaverin kyynärää ja samalla pukataan jalkaa alaspäin. Ote purkautuu. Heti jatketaan puikkaamalla pää kaverin kainaloon ja käsi joka irrotti otetta siirtyy kaverin haaruksiin, polvilleen ja palomiehen pyörä on siinä. Ajoitusta vaatii...
nro 4.
Sproolataan kaverin yhteen jalkaan meno, mutta toinen kintussa kiinni. Sisempi käsi haaroihin, ulompi käsi polvelle, horjutus ulomman käden suuntaan, kuin kaveri korjaa asentoa. Heti ulommalla kädellä nilkka kiinni. Oma polvi yli kaverin pohkeen, kädet ristiin kaverin haaruksiin ja rollin rollin.
 2 points!

Sitten otettiin 3 min eriä 5kpl, painin uudempien kasvojen kanssa. Vähän oli tukkoisen oloista, joten hyvä oli ettei otettu ihan sata lasissa, mutta reippaasti kuitenkin. Vielä pärjää pappa mukana ihan hyvin:D. Jalkoihin meno itsellä on kyllä aivan unohduksissa jos se nyt koskaan kovin kummoista on ollutkaan, mutta sproolaus toimi kuitenkin ja niistä tuntui perinteinen kravatti ja/tai turkkilainen purevan hyvin. Muutama lenkki puri myös ja taisi jopa yks puolikaskin tulla. 
Kaiken kaikkiaan hyvä treeni ja tuohon aikaan pääsee varmaan useamminkin paikalle.
Jospa huomenna koittaisi uudelleen vetoa......

torstai 22. marraskuuta 2012

Terapiaa...

Värtön liikuntapyhättöön aamusta iso-pasin ja krekohärän kanssa, kevyesti aloiteltiin lähinnä leukoja avaamalla. Ensimmäiset erätkin jutustelua aiheena melekeen kaikki muu ku painitekniikka:)

No pientä tekniikan mallailuakin siinä otettiin kumminkin, lähinnä käsivedon puolustusta, mitä olin jossain joskus nähnyt. Toimii varmasti kun vaan olisi HARJOITELLUT riittävästi ja ajoitus olisi kohdallaan...

Päästiin sitä asiaankin ja molempien kanssa aika reippaastikin, olisko tullu 5-6 pätkää vauhdikkaampaa.
Viimeisellä pätkällä linden puri lennokkaasti, mutta Pasi se ei hevillä luovuta heiton jälkeenkään:) tuli kiire itellä päästä mahalleen!!! Riski... liian riski:D
Pasin kravatti puri tännään pariin kertaan ja pää on sen näköinenkin.... töissä jo kyselivät, että auton alleko se on juossu...
Palijo on asioita mualimossa mitä haluais, mutta jos oppis käsivedot krekuhärältä, niin tämä pallo olis parempi paikka elää...

Mutta eilinen vitutus on muisto vaan, paini on parasta terapiaa.PISTE

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Käteen jäi vaan känsät...

Juupa juu ja joopa joo....:/
Jäläkiviisaus on se paras viisaus, mutta tännään olis pitäny jättää ykkösveto tekemättä.
Elikäs tuossa ysin jälkeen Shit Gym kutsui hellään huomaansa ja ykkösvetoa lähdin hakeen, kuten viime viikolla suunnittelin. Allahan oli "rentouttava" Cage-viikonloppu eli ruoanlaittoa ja oluen maistelua:=)

Aattelin, että vauhtiviikonloppu olis avannu vähän paikkoja ja jumit olis muuttuneet hyviksi paineiksi... no eipä olleet...
Lämmittelyissä tuntui hyvältä ja oikeestaan 180 antoi vasta pientä viitettä, että hanuriosasto ei ollu ihan mukana... muttta eihän sitä voi jääräpää kuunnella kehoaan.

Veto: 60 2*5, 90*1, 100 2*1, 120*1, 140*1, 150 2*1, 180*1,
225*0 (irrotus, lähtö tuntui ok, mutta alle polvien hyytyi selkeästi, 220 olis tullu ylös, niin no jos tätillä olis munat jne..)
Tän jälkeen perse "väreili :D" ja hakkasin pakaroita auki tovin aikaa... 
220*0 (irrotus, mutta paras puhti pois ja se siitä)

Positiivista: Ei tullu vammoja... niin ja penkkiä pystyin jo tekeen 40kg muutaman sarjan eli tissi osastoa voi alkaa kuntouttaa jo painoilla. Lisäksi vähä pystypunnerruksia ja ranskalaista.

Nyt ku tietäis mikä viiisainta.
- Ottaa loppuviikosta uudelleen, josko sais tästä hyvät paineet?
- Keventääkö kokonaan ja ottaa parin viikon päästä uudelleen?
- Ottaa pelkkää kyykkyä ja apuliikkeitä pari viikkoa ja sitten?
- Vetää yks kovahko kolmostreeni, kevennys ja 2-3 vkon päästä maksimi?
- Keskittyä kyykkyyn nyt 2-3vkoa, ottaa siinä ykkönen ja sitten siitä viikon päästä samoilla tulilla veto?

Tässä kävi taas niin, että sarjapainot nousi ja ykköskunto jäi saavuttamatta.
No tähtihetket on vähissä lajissa ku lajissa, onneksi pääsee huomenna molskille:D

torstai 15. marraskuuta 2012

Päivän toinen reeni..

Tää alakaa olla jo vakavaa urheilua:) Vaikka puuseppähierojalle meinasin tuossa 20.00 aikaan, että jää kyykky tekemättä kun onnistuin saamaan pikku krampin takareiteen tytön painireeneissä. Niin kyykkyä kuitenkin otin:)

Tytön reenejä seuratessa alkuillasta tuli tehtyä jokunen leuka ja loikkia. Muutaman kerran heitin "kallea", minkä seurauksena pikku kramppi tuli kylään.

Varastossa sitten taas iltaysin uutisten jälkeen.

Raaka rive 60 4*5
Kuulilla rive 20*5, 24+24kg*10, 32+32kg*5
Kyykky (suoraan ku lämpimältä tuntui) 100*1, 110*1, 130*1, 140*3, 150*1, 190*3 (näistä ensimmäinen ihan ok, loput pyllistys. Positiivista oli se ettei paino tuntunu läheskään niin pahalta ku 180 viimeksi) 160*3, 90*3

Lyhyehkö jumppa. Aikaa meni reilu 30min.

Aamuvoikkaa...

Löytyhän niitä laiskempiakin venyttelijöitä ku mitä ite on... nimittäin tuollaiset 13-15 vuotiaat pojat näkkyy olevan meleko laiskoja :D Tosin ei niillä näytä venyttely olevankaan se erityistarve keholle... tuossa porukassa oli kyllä kaikki terveitä miehen alkuja... ei patin pattia :D
No nykypoloven dissaus sikseen, olivat tosiaan liikuntatuntia pitämässä yhtäaikaa ja Jonne niitä paimenti siinä ja opetti painin perusliikkeitä.

Me otettiin siinä oma aamun aloitus, mukana Jonne, iso-Pasi ja Godzilla-Janne... oli taas "pienehkö" olo:)
Hyvin rullasi erät etteenpäin ja suorituksia taas ihan mukavasti myös omaan päähän. Godzilla taisi ensimmäisen kerran onnistua pistään puolikkaasta meikäläistä. hyvä hyvä!
Kyllä siinä tanner tömisee ku porukan keskipaino taitaa olla aika tarkalleen. 102,5kg!

Illalla jos ottais ykköskyykkyjä ja sitten viikonloppu Cage meininkejä ja niistä ku selviää... niin ensi viikolla taidan ottaa maastaveto-rekan pois kuleksimasta...

tiistai 13. marraskuuta 2012

Taistelijat ;D

Tähän aamuun alkoi jo sopia Kari Tapion ralli Taistelija..."hän ollut siellä jossain, minne monet jäivät niin. Tehnyt kaiken mitä käskettiin..."
Olo oli ku etulinjassa olis ollunna... mutta kyllä se siitä lähti ku Pasin kanssa ruvettiin pukkaamaan. Taistelijaparina oltiin tännään tosiaan, muita ei näkyny... ja kyllä mulle tuollainen taistelupari sopisi mukaan tosi tilanteeseen:) Pasi ei tarvis edes asetta, sehän on itse ase!

Hyvä oli setti ja väännettiin sen verran ,että paidan selkämys oli märkä ja olo reipas ku töimaalle kevyt askellus kävi...
Nyt ollaan pasin kanssa painittu aika paljon josatin syystä niskalenkki asennosta, tapellaan siitä positiosta ja mikäpä siinä kun suorituksia tullee puolin ja toisin. Tämähän on ylleensä sellainen poikapaini asento, mutta siitä voi yrittää vaikka mitä jatkoja, sylillemenoja yms.... Se on jännä homma miten erilaista painityyliä sitä kenenkin kanssa ottaa... ja nyt en puhu naisista :D

maanantai 12. marraskuuta 2012

Raudankatkua.. vai oliko p*skan:)

No joo tuossa klo 19 jälkeen Shit gymissä valot päälle ja raudan kesytyshommiin.
Kolmosia edelleen oli takoitus jatkaa ja osittain siinä onnistuttiin. Nyt kävin jo niin lähellä nykyistä ykkösrautaa, että alako painaa...
Veto itsessään tuntuu hyvältä ja tekniikka piti hyvin tännään, mutta nyt pittää miettiä tulevien viikkojen kuormitusta tarkemmin. Räjähtävyyttä huutaa. Voi olla, että otan väliin viikon tai kahden jakson muutamia sarjoja 1-2 toistoja 85-95% maksimista ja sitten ykkösiä alueella 75-85% (sellaisia vihaisia:). Vähän hermotuksen säätöä....

Veto: 40*8, 60 2*3, 80 2*3, 90*1, 110*1, 130*3, 150*1, 170*1, 155*1, 215*2 (PR), 200*3, 200*2 (perkele ku horjahdin tässä, muutoin olis kolmaskin voinu tulla), 180*3, 170*3 stopit, 140*3 myötäote,ei vyö, stopit, 90*5 nopeita
Sjmv: 90*5, 105 2*5, 90*5
Kuula heil. (superina sjmv kanssa) 24kg*25, 40*15, 32*15, 24*15

Lainaten ennätystehtaan appelsiinimehun juojaa " Jaloissa tuntuu ja hirveä hiki on"....

perjantai 9. marraskuuta 2012

Värtön world cup

Illasta iso-Pasi kyytiin ja nokka kohti oulujoen varrella olevaa öö... funkisajan hallia:)
Ei paljon Alvar Aallot ollu mielessä ku ratkottiin jälleen kerran jalkapallokuninkuutta.
Saakeli että nuo nuoret sonnit on nopeita viuh...vauh... ja ite ei muuta voi ku yrittää taklata:)

Treenin kulku seuraava:
- 15 min juoksut, venyttelyt, niskat, lämmittelyä ylipäätään.
- 30 min jalkapallo, väliin lihaskuntoliikkeitä, punnerruksia, vatsoja, painijanvalaa, jännehyppyjä jne.
- n 10min. lähtöjä eri asennoista, otti aika pahasti jalkoihin tännään. ei tainnu tulla mitalisijoja...
- n.10 min lämmittelypainia, kylet auki yms. Lopussa jo vähä heittoja.
- n 45 min painia kolmestaan Jonne, Pasi ja minä. Huh huh ku tuli hudaa Pasilta eka pätkällä. Saakeli mies rokotti joka paikasta:) Todella komean lenkin löi yms. Lenkki puri tännään, juoksin kertaalleen Jonnenkin tarjoamaan:). Jonnen kanssa pari pätkää kun mies menossa huomenna näyttään Lapuaalaasille, että kuinka sitä painitahan!!! Tsempiä ja sporttia Jonnelle, Jannelle ja Nikolle!!!
Pasin kanssa otettiin sitten vielä muistaakseni 3 pätkää, näissä jo paremmin mukana ja sain itekin lenkin kaulaan;) Muutenkin reipasta painia ko. karhuherran kanssa... Molemmat puuskutettiin ku vetoraktorit ku loppukättelyt heitettiin...

Koko treeni kutakuinkin 1h 50 min ja suihkuun. Voi vaan kuvitella kuinka kovalla oli Passatin ilmastointi kun kaksi karvan verran alle 100kg ihohuokosta istu autoon:=)

Nyt alakaa taas olla roppi jotenkin viikon jumpista muusina, vaikka edellinen vko oli kevyempi puntin osalta... Taidanpa ottaa viikonlopun täysin levon kannalta.




torstai 8. marraskuuta 2012

Torstai-illan kiirastuli...

Esikoisen painitreeneistä voimaantuneena klo 21:00 varastoon nullottaan... eiku kyykkään:)
Peljätti kyllä tuo kramppaileva pohje kun ollu koko päivän hankalan tuntoinen, mutta kyllä se siitä lähti ku varoen aloitin, tein ja lopetin.
Kyllä piirun alempana olis saanu käydä pääsarjat tännään, mutta pannaan vähä jalan piikkiin. Velipoijaat sai olla tarkkana ku porkkanat koko ajan.
Mutta kyllähän paino 180kg ihan perkeleesti, oon aiemminkin ottanu sarjan tahi kaksi tuolla ja en muista olleen nuin raakaa koskaan! Viime kyykyn jälkeen taisin uhota, että lisää rautaa rajalle, tuli raja vastaan äkkiä...;)

Kyykky: 50 2*5, 80*5, 120*3, 120*3, 140*1, 160*1, 180*3, 180*3, 180*3, 160*3, 160*6 (viim. toisto aika hirveen näköinen), 140*3

Tämän jälkeen pillit pussiin ja varastosta poistuen, jättäen sinne viipyilevän paskan ja hien hajun....
Taitaa vaimo kiittää kun hakee seuraaavan kerran sieltä untuvatakin käyttöön...
ei tarvi edes SHIT GYM-hihamerkkiä, että tietää miltä salilta rotsi hankittu :D

Lihas- ja kuntotesti

Töimaalla annettiin mahdollissu osallistua työkunnon kartoitukseen, jossa aloitettiin testeillä.
Ensin oli kuntopyörä osio, 12 min ja 4 min välein vaihtui vastus. Asetukset testaaja sääti aktiivisen liikkujan tasolle. Mun laskennallinen maksimisyke on kuulemma 186 ja testissä oli tarkoitus päästä 80%  siittä... P**kele ja minä kun luulin, että otetaan irti mitä miehestä lähtee:)

No aluksi tuntui, että syke ei lähde edes kunnolla nousuun ja testingleidi jo tuumas, että joudutaan vamaan jatkaan polkemista... no viimeisellä minuutilla syke kuitenkin 160. Tulos mun painolla (93kg) keskitasoa, jos olisin ollu ihanne painossa (81kg) niin tulos hyvä... millä laskuopilla se näin menisi... Eikös läskimpi ole paremmassa kunnossa jos syke sama luikun kanssa samassa rasituksessa???
Maksimaalinen hapenottokyky 3,7L/min eli keskimittainen keskinkertainen keskikehonrakentaja;)
Olisin mieluummin ottanut kaiken irti tässä testissä ku mitä tälleen laskennallisesti...

No sitten lihasten kimppuun...
- Selän sivutaivutus = Hyvä 24cm
- Eteentaivutus istuen= Heikko.. yllättäen
- Hartias.liike=Keskitasoa

Aikaa 1min
- Kyykky sormet lattiaan= 64 toistoa, Erinomainen
- Vatsat= 6 toistolla kramppi pohkeeseen (luit aivan oikein) POHKEESEEN! keskeytys
- Vatsat uudelleen testin lopussa= 49 toistoa, Erinomainen (tässäkin piti pikkasen varoa, mutta hyydyin lopussa tod.pahasti)

Ei aikarajaa
- Punnerrus= 52 toisto ( tässä hieman varoen liikkeellä, hyvänä päivänä 60+, näin uskon)
- Pystypunnerrus vuorotellen 10kg per käsi= 35 toistoa (hampaat irvessä olis voinu tulla parit lisää, mutta kipua tuli liikaa olkap)
- Puristusvoima (Jamar asteikko)= 56 molemmat räpylät, keskitasoa
- Selänojennuspito vaaka= 1,25min alle keskitason (tää oli jotenkin yllätys, että meni noin paskasti)

Muuten kuulemma olen hyvässä kunnossa ja sykekäyristä näkee erityisesti sen, että harrastaa lajia jossa rajuja sykevaihteluita. Lenkillä pitäisi käydä, tiedän...
Mutta näillä statseilla 180 cm 93 kg ja 37 vuotta kuulemma elelen hyvin:=)
ja eiköhän tää jonkunlaisesta treenistä käyny...

tiistai 6. marraskuuta 2012

210kg veto viteo vinossa...


Olkaapas hyvät... tosiaan ei tuota taitoa ole käsitellä kuvaa. Mutta onneksi kaikilla on kääntyvät niskat;)

Reikkalaista....

Jälleen molskin kutsuun oli vastattava. Paikalla lisäkseni Janne, Iso-Pasi ja Limingan Kari... eli laadukasta hippa seuraa sylin täydeltä...
Pikkaisen... ihan pikkaisen meinasi olla takareisi- ja selekä osasto hellänä:=) Saakeli sunnuntaina vetotreenin jälkeen uni tuli klo 2.30 kun ei uskaltanut nukahtaa... vasen takareisi haki tunti tolkulla paikkaa tuottaa mulle kivuliaan reisikramppilukon:) En antanut periksi vaan vaihtelin asentoa sitä mukaa ku jalakaa nyki...
Vanahuus se tullee ennen hautaa....

No päivän treeniin.
- Pikku jumpat, juoksut ja venyttelyt. Kaikki tämä paskanjauhamisineen ja juomataukoineen varttiin.... miksiköhän oon niin jumissa...
- 45 minuuttia painia, erien pituudet vaihteli, mutta koko ajan painitttiin. Hyvä tempo, välillä vähä tekniikkaa mukaan ja sitte kaasua kaasua....
- Kari opetti mulle kertauksena jo tutun liikkeen, jota en ole osannut käyttää. Niin hyvin opetti, että jopa minäkin voin alkaa ajaa sitä sisään. Ollaan siis tilanteessa, että toinen käsi on kaverin kainalon alla syvässä, toinen käsi pidetään pönkkänä kaverin lantiolla. Kainalossa olevan käden puoleinen jalka on kaverin jalkojen välissä. Pönkkäkäden puoleinen jalka on tukijalkana.
Liike: Samalla kun tukijalka siirtyy eteenpäin siten, että se astutaan ohi kaverin jalan, tulee lantio kiinni. Lantiolla ja pönkkäkädellä tehdään "isku" ja kainalon alla olevalla vedetään. Kierretään siis omaa vartaloa käsivedon suuntaan. Tää on eräänalinen puolikas, mutta itse ei kaaduta/heitetä mahapotkulla.
Lopputulos: Kaveri lentää parhaasssa tapauksessa selälleen, mutta aina menettää ainakin tasapainoa, josta hyvä jatkaa itellä esim. sylille tai hakea sitä aina niin mukavaa karavattia.
TÄÄ ON HYVÄ LIIKE!!!
Tällä on ratkaistu usein matseja isoissa arvokisoissa.

Muuten kulki paini yllättävänkin hyvin, paremmin ku odotinkaan. Hyviä suorituksia sain alle ja ottavana osapuolenakin olin. Pöllyyttipä Pasi ja  Janne molemmat tännään lindenistä meikäläistä.... Varsinkin Pasi tarjoili komean ilmalennon... tosin ilman kahavitarjoilua:=)....
Illalla vois ehkä ven...veny...venytellä... ehkä...

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Synttäri huumaa...

Nuoremman tytön 3-vuotis synttäreiltä saadussa sokerihumalassa päivän taksvärkin kimppuun.
Rötväilyt on rötväilty ja totinen kolmos-jakso alkoi...S**TANA!!!
Tänään oli hyvä päivä! Kroppa selvästi palautunut ja paineita löytyi hyvin. Tästä on hyvä jatkaa kunhan vaan saa pidettyä homman järkevänä ettei tuu vedettyä itteään tukkoon.
Treenin kesto 1h15min.

Veto: 60*5, 70 2*3, 90 2*3, 100*3, 110*1, 120*3, 140*1, 150*1, 150*1, 170*1,
 210*3(PR), 200*3, 200*2, heti perään 170*3, 150*3, 150*3, 120*3 (myötäote, stopit, ei vyö)
Enpä ole aikaisemmin onnistunut noin montaa yhteistoistoa 200kg tai enemmän kuormalla tekkeen:)
Sjmv: 60*5, 90 3*5
Kuula heil. 20*20, 32*15, 24*20 (tein superina sjmv kanssa)
Kulmasoutu 60 3*10
Voimapyörä 3*6-10

Nyt kun kolmosviikot alkoi niin keskityn kovasti siihen vauhtiin kun teen. Haen maksimaallista nopeutta koko ajan, vaikka ei se varmasti siltä näytä:=)

PS. Popedan kellot lyö tuntuu ainakin tällä Juntti -Einarilla toimivan erittäin hyvin tsempparina!
  

perjantai 2. marraskuuta 2012

Raksilan "iltapäiväkahvit"

Aamusta klo 06:00 töimaalle niin kahdeksi ehti raksilaan kellariin nujuaan.
Laadukasta seuraa tarjolla eli Jonne ja Iso-Pasi puristelemassa käsistä tunnon pois:)
Otettiin ihan reipas setti. Tunnin ajan painia tempoa vaihdellen, mutta kaasu pohjassa mentiin useampaan kertaan tännään.
Pasilla pidempi tauko paineista niin sen ymmärtää, että puuskututti, mutta minä! Saatana=) Minä ja kunto ei mahduta edes samalle sivulle! Kylläpä hapotti....
Hyviä suorituksia tuli tänään puolin ja toisin joka ukolle. Pistipä Jonne komeasti sylistäkin meikäläistä...
sainpa onneksi kuitattua ja juoksutin ketun vanhaan poikien painiliikkeeseen eli käsivarsikieppiin. Ai että tuli balsamia niihin moniin haavoihin, mitkä iso paha Jonne on tuottanu;)

Pasin kravatista on kyllä sanottava, Jonnea lainaten "että siinä on tiukka olla"... saatanan paksukäsi-Edward :=)

Kotimatkalla aiemmin temppuillut rinta alko kivistää ja tällä hetkellä jo vedetään särkylääkettä:(
Perkele näitä tällejä, mutta minkäs teet, kuuluu lajin luonteeesen.

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

kyykyttiä

Viikon toisen kevyen reenin kimppuun taas lapsosten nukutusten jäläkeen... painit jäi tosiaan tältä illalta tärkeämpien toimien alle eli nuoremman juniorin viikonlopun synttäreille leipominen alkoi NYT!
Joten osa-aikainen veteraani-taistelija hoitaa oman tonttinsa mukisematta... eli hoitaa sitä isän virkaa. Sitä kun ei vissiin kai ehkä voi ulkoistaa:=).
Muistakaa tämä te nuoremmat sonnit ku yössä sarveilette...;)

Mutta mutta...
Kyykky (ei vyötä) 50*5,60*5, 70*5, 90*5, 110*5, 110*5, 120*5, 120*5
Etukyykky 70*5, 60 2*5
Supereina:) Gm ja pohkeet 60kg 3*8-15
Kylykiä kuulilla 40kg, 32kg, 24kg
Voimapyörää muutama 10 sarja

Kyykky tuntui tosi hyvältä. Paikat selvästi palautuneet ja olo on sellainen, että lisää rautaa rajalle!

maanantai 29. lokakuuta 2012

Kevyttä pukkaa...

Ohjelma on menossa siinä vaiheessa, että kevennetään viikon verran punttia. Painimaan yritän silti ehtiä ainakin kerran tälläkin viikolla.
Kevyestä viikosta huolimatta tein kaikki toistot maksimivoimalla, jotta räjähtävyys alkaisi jo hieman herätä.
Sillä kaikkihan sen tietävät nopeus on voimaa! Myös voimanostossa.
Treeni tuntui ihan ok, mitä nyt myllyliike tuntui vähä kyljissä turhankin pahalta. Jumia Jumia... mutta eikös se niin ollu? JUMI=VOIMAA :D

Raaka rive (toisesta lähtien polvista): 60*5, 60*5, 70*3, 70*3, 80*2, 80*2, 80*1, 60*5
Veto (ei vyötä, myötäotteella, stopeilla): 60*5, 90*3, 110*3, 120*3, 130*3, 90*3
1 käden tempaus kuula: 24*10, 40*5, 20*5
Iso mylly kuula: 20kg 3*20
ja tietysti vähä tykkejä....


sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Korealaisia ja muita punnerruksia

Lepoa nyt pari päivää takana, mitä nyt vanahemman tytön kanssa joka päivä pienet vappaapainit:=)
Pitää takoa ku rauta on kuumaa... jospa tyttö lunastaa kaikki saavutukset, mitä isältä jäi saavuttamatta ;D

No kumminkin tänään pientä veren kierrätystä elikä punnerruksia ja vatsaa. Mää onnistuin tosiaan tuossa joku aika sitten tissiä vähä ruhjomaan niin etunojatkin olleet tiukassa. Viime keskiviikkona molskilla jo pystyin tekkeen muutamia 10 sarjoja niin tänään sitten lissää.

Tein eri leveyksiltä ja välillä laskin täysin alas, silleen tunnustellen. Ku paikat lämpimät tein korealaisia jonkun 5 tahi 6 sarjaa. Toistot taisivat olla väliltä 5-12. Kaikkiaan tais tulla tehtyä n. 150-200 punnerrusta. Vatsoja eri tyyliin yhteensä 100 kpl.

Tyttö räppäs kuvan ku korealaisia tein:D

Kyllä sitä vaan saa tällainen paksu poika hien irti näillä kehonpainojumpillakin:=)


lauantai 27. lokakuuta 2012

Norskien näytöstä

Tässä linkki norskien maajoukkue miesten painiesityksestä, mun mielestä aika hyvin näkee tuossa oikeat suoritustekniikat perusheitoista.

http://www.youtube.com/watch?v=R9lEbixsIyo&feature=related

torstai 25. lokakuuta 2012

Aamun avaus värtössä

Tänään saapui paikalle itseni lisäksi tietysti Janne ja todellinen kynämies Limingasta vapuri-Kari. Kari otti muistaakseni miesten sm-kultaa vappaassa tämän vuosituhannen alkupuolella. Kari kun on myös miehen kokoinen n.100kg niin ai, että oli raskasta:)

Mahtava painia tuollaisen kaverin kanssa, jolla on työkalupakissa pikkasen enemmän tavaraa ku ylleensä. Osaa nimittäin krekoonkin loistavasti soveltaa tekniikoitaan. Etenkin sylille menot on silmiä hivelevää tekniikkaa kun lepovuorolla seurasin. Mies on edelleen helvetin nopea vaikka vähä on reppua tullutkin ja voi-maa on!
 Hopealusikka tuli tännään kätteen:=) Muutamia suorituksia toki sain itsekin.

Jannen kanssa tasaista, suorituksia puolin ja toisin, lähinnä puolikkaita ja käsivetoja. Yhden aivan loistavan käsivarren sain vietyä vaikka itse sanonkin. Janne puolestaan nappasi komean kravatin, saapa nähdä saako tänään syödä keittolounaan, sen verran hyvin puristi:=) 

Nyt alakaa couturen ropissa tuntua pientä kivistystä...kuten nuoriso sanoisi Todellakin:=)
Muutama päivä lepiä ja ehkä pientä lenkkeilyä

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Pyrkän krekot

Pitkä oli päivä töissä, mutta veri veti molskille ja ai että on se MAKIAA!!!
Jannen kans pisteltiin hyvällä temmolla yht. 25 min painia.
Treenin kulku seuraava:

klo 17:45
- Juoksua, spurtit, pyörittelyt, kevyet venyttelyt jne.
18:00
- Jalkapallo, välillä punnerruksia, vatsaa, kyykkyhyppyjä ja selkää
18:35
- Volttirinki (aivan kauheeta pitkästä aikaa, päähyppyjä ja vähä muuta pystyin tekee ja samalla ihailla ku jätkät liitää. On se komeeta)
18:55
- 10min tekniikkapaini, oma toimisesti kyljet läpi yms. lopuksi jo heittoja peliin.
- Tehtäväpainit teho 75-85%
- 5, 4, 3, 2 ja 1 min. palautukset arvioisin että 2 min. (5,4,3 myösmattopätkät mukana)
- Teemana oli ristivyötilanteet, painitaan loppuun, ei saa päästää irti. Kyllä lähti puskutraktori komeasti Jannen toimesta lentoon. Vitosen suorituksia:)
- Matossa painittiin nostotekniikka paljon ja siinä tulikin hyvin puolustettua tänään, mutta yhden juntan Janne löi niin että tuntui. Ite sain kans sellaisen matalan juntan vietyä;) Rullit puri kans tänään ok.
- Lopuksi 5 min hölkkä ja treeni ohi aika tarkalleen 19:40

Kyllä nuo seuran treenit on kovia vetää läpi tällä kunnolla ja painolla n.94kg
Vaikka mennessä tuntui, että jalat ihan hyytelöä niin silti jaksoi painia ihan hyvin ja sai suorituksiakin tehtyä. Pientä oivallusta uudesta käsivedosta. Pitää Näätälle ja puuseppähierojalle näyttää:=)
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että nujuaminen pitäisi olla joka miehen velvollisuus!

Ai niin SHIT GYM presents bilderna:)


Kyykkypaikka

Limppuja 

Vetopaikka

Kuulia

Ylpeyden aihe
puhki painitut tossut kunniapaikalla:)




tiistai 23. lokakuuta 2012

Tuskan parahdus varastossa....

Taas murtovarkaiden työaikaan varastoon pelonsekaisin tuntemuksin.....
Selekä vähä tuntunu "väsyneeltä" lauantain jälkeen, mutta kyykky oli paperiin kirjattu niin kyykky otettiin.
Velimiehet varmistamassa niin uskalsi ottaa sarjat pois kuleksimasta, tosin kolmas sarja oli aika ruma. Turhan korkeita alkoivat olla.

Kyykky: 50*5, 60*5, 60*5, 80*5, 100*5, 120*3, 140*3, 140*1, 170*5, 170*5, 170*5, 150*5, 150*5 (PR sarjat muistaakseni en ole koskaan ottanut 3*5 sarjaa 170)
Kapea kyykky (kantapäiden väli 20cm) ja syvälle: 70*5, 100*5, 100*10
Etukyykky: 40*5, 60*5, 90*5, 60*5

Siinäpä se sitten olikin ja nollat taulussa:=) Nyt alkaa sitten kevyt viikko, tosin ennen sitä käyn pari kertaa molskilla. Elikäs varokaa sonnit, täältä tulee maaliman jäykin puskutarktori....JIIEEPP!!!

maanantai 22. lokakuuta 2012

Kuonaa liikkeelle

Illan jo hämärtyessä pikku setit... aikaa meni joku 35 min.
Vedin ensin 16 kg kuulalla kuntopiirin omaisesti 240 toistoa yhteensä, heilautusta, tempausta, työntöä, isoa myllyä, painijan punontaa yms. Sitte vielä 40 hyppyä n. 45cm korokkeelle.
Pikku lenkki, muutamat hypyt ja spurtit.

Nyt saunaan ja linimentit sieraimiin, että saa paikat huomiseksi iskuun kun kyykky koittaa:=)

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Hallitusneuvottelut....

Kävin tännään hallituksen kanssa viimeiset nopeat, mutta vaikeat neuvottelut salin siirtämisen suhteen. Sanomattakin arvaa, että tarjolla ei ollut ku selekätappio persettä myöten:)
Niinpä rakkaat riuskat velimiehet saapuivat hätiin ja nyt meillä on varastossa uusi hieno gym... nimi säilyi ennallaan. Shit Gym.... nimestä voi päätellä, että tuoksuna ei ole Hugo Boss....

Eilisestä paikat aika puhki, joten tyydyin tekkeen hyvin kevyesti olkapäitä ja käsiä.
Pystyp kuulilla 24+24kg 4*8-10
Haupitseja ja ranskalaista muutamia sarjoja
Lähinnä verenkierrätystä, mutta lasketaan kevyestä reenistä kyllä.

Pittää muuten kehua keskimmäistä velipoikaa. Kaveri on 33v ja penikkana paininu, mutta sitten on menny raksoilla aika. Painaa jonku n.80kg. Kyykkäsi reilu kuukausi sitten 100kg*1, eilen otti 100kg 2*5. Aika hyvin tuntuu tarttuvan voima... Nehän mennee kohta ohi:=)

lauantai 20. lokakuuta 2012

Viimeinen kova vitosveto...

Luvassa oli vihoviimeiset kovat vedot ennen kevennystä ja siirtymistä seuraavaan vaiheeseen...kolmosiin. Elikäs jatkossa peli kovenee vaan :)

Liekö miehen pehmeyttä tai torstain mattopainin jälkeisiä, mutta hyvältä ei tuntunu tänään kertaakaan. Nyt mentiin sisulla läpi. Sikäli harmi, että virkeämmällä olotilalla olis voinu tulla vielä raakempaa jälkeä.... ehkä.
Tosin aina pitää olla tyytyväinen ku sarja rekat paukkuu...

Veto: 80*5, 80*5, 120*3, 130*1, 140*3, 150*1, 170*1, 197,5kg *5 (PR), 197,5kg *3, pal 1min 190*2, 180*5, 170*5,150*5
Suorinjaloinveto: 120*5,125*5,105*5,85*5
Heilautus eteen 20kg 4*20
Pohkeita 70kg 4sarjaa

PS: Katsokaapa sellaisen herrojen vetoja ku Juha Virtanen ja Konstantin Konstantinovs... VOIMAA ON :=)

torstai 18. lokakuuta 2012

Paras aamun aloitus

Kolme muskettisoturia saapui klo 8.00 aamuvalsseihin tännään, allekirjoittanut, Limingan Janne ja krekohärkä.

Tunteroisen verran painittiin pystyä ja mattoa. Pystyssä aika siivosti ja tekniikka painotteisesti lähinnä taaksemenoja, käsivarsiheiton eri versioita ja sylille menoja.
Matossa otettiin sitten lujempaa (Jannen käsittelyn jälkeen huulet ja nenä auki:=).
On se vaan helvetin raskasta vääntää ja olla väännettävänä matossa, mutta tavoitteeseen päästiin.
Paita märkä ja hyvä mieli:)

maanantai 15. lokakuuta 2012

Myöhäisen illan työntävät...

Niin se vaan autotallin kutsuhuutoon oli vastattava tänäänkin...
Työntäviä liikkeitä tangolla ja kuulilla tein tänään. Penkkiä minä en tosiaan enää pysty tosissaan tekeen kun sain vanhoilla päivillä laitettua nuo olkapäät painija-malliin eli mallia paskana :=) Sen siitä saa ku vahvempiaan härnää.

Pystypunnerrus (levytanko) 30*15,40*8, 50*5, 60*5, 60*5, 60*5
1-käden tempaus kuulalla (tein pystyp. sarjojen väliin superina) toistot per käsi
20*5, 32*5, 40*5, 40*5, 32*10, 20*10
Työntö tuplakuulilla 32+32*5, 32+32*7, 24+24*10, 24+24*8
Heilautus pään päälle 30sek pal. 32*15, 24*15, 20*15
Hauista 50kg muutama sarja
Ojentajia pari sarjaa
Kyljet per puoli 40*10, 40*10, 32*15

Nyt sitten loppuillan työntävien pariin kun klo käy jo puolta yötä....eli jos kävis vessassa
puottaa mykän hiihtäjän ladulle...
Gut natt! 

lauantai 13. lokakuuta 2012

Tsemppiä hakemassa Limingassa...

Käytiin päivällä puuseppähierojan pesueen kanssa katsomassa vappaapainin Pohjois-Suomen mestaruuskisoja. No kisojen katsominen meni vähä niin ja näin, ku sai paimentaa noita omia muksuja koko ajan...
Muakin kyselivät painiin tonne, mutta ku aina löytyy selitys ja per**reikä:=) Tällä kertaa syy todellinen, teloin joku viikko sitten rintaani niin ettei etunojapunnerrusta pysty tekeen.. niin silloin ei oteta 100 lasissa 100kg miesten painia:)
Mutta hienoa, että oli karpaasejakin liikkeellä, joku Holappa Raahesta. Miehellä sisäkumi paistoi kaivolta kotia ja miehen syntymävuosi 1966! Painoa 58,3kg ja samaan sarjaan oli saanut kaveriksi nuoria härkiä, joista kevein 66kg ja raskain 74kg! Tämä karpaasi kaiken lisäksi otti pisteitä kaikilta vaikka toki hävisi matsit, mutta tiukasti:) ISO KÄSI MIEHELLE!

Mutta asiaan eli pikkupoikien painista intoutuneena autotallin hämärään velipoikien kanssa.
KYYKKYKARKELOT!
Minä kyykkään hartioita hieman leveämmästä asennosta ja vaakaan. ( mulla on aika kapeat hartiat).

Takakyykky: 50*8, 50*5, 80*5, 100*5, 120*3, 140*3, 160*5, 160*5, 160*5, 145*5, 145*5, 140*5
Etukyykky: 70*5, 100*3, 60*5, 60*5
Box-kyykky: 60*3, 80*3, 120*3, 130*3, 120*3

Tän setin tekemiseen meni p*skan jauhamisineen se n 1,5h. Olo oli ja on edelleen kohtuu raukea:)
Vielä pakko todeta tuohon poikien painimiseen, että mahtava nähdä kuinka ne kehittyy ja etenkin ku niille kasvaa ne kilpailuhermot, koska kisaavat harva se viikonloppu. Sellaiset 13-15 vuotiaat on henkisesti kovia ku rautanaulat:)

perjantai 12. lokakuuta 2012

Soinin "serkkupojat" molskilla...

Eli värtössä kohtasi aamulla toisensa 7 kpl rumankomeaa miestä. Hyvä kattaus oli aktiivia ja vähemmän aktiivia ruttukorvaa lauteilla siis, Jonne, Janne, Gorilla-Pasi, Godzilla-Janne, krekohärkä ja puttaan krekojumalista Juuso.

Otettiin jäykkien miesten alkulämmittelyä eli pari kierrosta juoksua, polvet koukussa sormet lattiaan ja sitten olikin aika jo painia:=).

Kaikkien kanssa yks erä vaihtelevalla temmolla, Jonnen kanssa jopa kaksi ja tulihan sieltä yks pinnan arvoinen käppäri ***tana:) Se on mulle niin perkeleen vaikea painittava. Jonnekin kuittasi puolikaalla hyvin:=)

Muiden kanssa tuli tänään onnistumisia mukavasti, etenkin pari sylikaadot onnistui mukavasti. Elikäs sylille kiinni, mutta ei yli heitolla vaan askel sivuun ja aika jäykillä jaloilla ukko ylös ja nurin.
Yks kravatti kans onnistui mukavasti, hoksasin että aina ei tarvii saada kämmeniä puristettua yhteen vaan sain kiristettyä vasemmalla kädellä oikeaan kyynärään tosi hyvin. Pikku sivu askeleella painetta lisää ja hyvin lähti.)

Mukava se on huomata kun nuoret sonnit (Janne) mennee etteenpäin. Alkaa löytyä monipuolista ajatusta ja vaarallisesti tulee mies puikkaamalla välillä... ja se kunto... sitä ei oo itellä:)
Niin treenin kesto 1h jotain ja vois todeta että riittävän kovaa oli.






torstai 11. lokakuuta 2012

Maastavetoa 10.10

Pientä taustaa alkuun. Mulla on siis menossa perinteinen voimanostossa käytettävä ABC-ohjelma, jossa ensimmäiset 5vko tehdään vitosia, kevennetään yksi vko. Tämän jälkeen otan kolmosia 4 vkoa, kevennän yhden vkon ja sitten vuorossa maksimivko.

Samalla käyn tässä sivussa painimassa, tällä hetkellä tavoitteena lähinnä hyvä hiki... ja helvetisti heittoja:=).
Mutta laitetaanpa ensimmäinen treeni framille.

Treenipaikka: Autotalli ilman peilejä...

VKO 4 maastavetotreeni
(kilot+toistot)
Veto: 60*5,  90*5 ,90*5 ,120*5 ,140*3 ,160*2 ,190*6, 185*5, 185*5, 165*5 (ei vyö), 150*5 (ykkösinä, ei vyö), 170*3 (ykkösinä, ei vyö) heti perään 150*2 (y, ev)

Suorin jaloin maastaveto: 80*5, 130*5, 140*5

Hyvää huomenta: 20kg levypainolla muutama pidempi
1-käden kulmasoutu kuulalla: 32kg *5, *5,*8
Vatsaa 10kg lisäpainolla
Lopuksi sähäköitä korokevetoja 70kg 2*3 ja raakoja rivejä muutama ykkönen

Treeni tuntui hyvältä, nyt pitää vaan ola tarkkana ettei vedä itseään tukkoon. Joskus käynyt niin, että ykköskunto jäänyt tulematta...silloin kun sen olis pitänyt.